Le Littoral -paikallislehden artikkeli

"Marennesin kaupunki siirtyy suomalaiseen aikaan"
(suomennos)

"La France à la Taïna", uusi yritys Marennesissa, järjestää kielikoulutuksia suomalaisille. Kaksi merkittävää kurssilaista oli paikalla tällä viikolla.

Frankofonian innokas puolestapuhuja Mickaël Vallet ei olisi osannut kuvitella oivallisempaa uutta tulokasta. Vuoden alussa hänen kaupunkiinsa muutti uusi yrittäjä, joka tuli perustamaan ”La France à la Taïna” -yritystä. Se on erikoistunut suomalaisille suunnattuihin kielikoulutuksiin.
Jotta kurssilaiset, jotka tulevat parantamaan kielitaitoaan, pääsisivät pidemmälle kuin pelkillä teoriatunneilla, heidät otetaan mukaan paikalliseen elämään. He tapaavat mahdollisimman paljon ihmisiä, tekevät ostoksensa torilla, käyvät katsomassa nähtävyyksiä tai vihkiytyvät kaikkein pyhimpään, ”aperoon” paikallisten seurassa.

Suomen PPDA

Yrityksen johtaja Taïna Pierrier näki tässä mahdollisuuden asettautua asumaan kaupunkiin, missä hän on lomaillut miehensä kanssa monena vuonna. Kunnanjohtaja puhuu kuntansa taloudellisen toiminnan vektorista,”kulttuurien moninaisuudesta” ja ”toisten kohtaamisesta”.
Mutta hänen halunsa saada ehdottomasti tavata nämä kaksi kurssilaista johtui varmasti myös heidän käyntikorteistaan. Kaksi merkittävää kutsuvierasta todellakin, kun paikalla ovat Lasse Lehtinen ja hänen vaimonsa. Lehtinen on entinen diplomaatti ja ex-meppi. Hän on myös toimittaja sekä kirjailija ja on julkaissut tähän päivään mennessä 36 teosta. ”Suomen PPDA” tiivistää Mickaël Vallet. (suom. huom. PPDA = Patrick Poivre d’Arvor, Ranskassa kaikkien tuntema juontaja-toimittaja-kirjailija).

Suuri ostereiden ystävä

Mitä gastronomiaan tulee, Lehtinen todella pitää ostereista. Hän on kotimaassaan voittanut osterinsyömiskilpailun ahmien ei enempää eikä vähempää kuin 42 näitä pieniä jodipitoisia kaksikuorisia. Ei niin että ennätys häikäisisi monia Euroopan suurimpien osterialtaiden äärellä. Mutta veikatkaamme, että aiheesta oli puhetta ohjelmaan kuuluvalla vierailulla erään Saint-Just-Luzacin osterinkasvattajan luona...
Tiistaina kunnanjohtaja Mickaël Vallet käytti tilaisuutta hyväkseen ja kutsui huomattavat vieraansa tutustumaan Julkisten palveluiden taloon yhdessä Taina Pierrierin ja hänen puolisonsa kanssa. Sitten seurasi lounas, jonka itsestään selvänä teemana oli ”Frankofonia paikallisen kehityksen vipuna”.